Kolikkopelit mobiilissa – kokemuksia

Elämme nykyään niin sanottua digiaikakautta, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että arkisten asioiden hoitaminen on siirtymässä yhä enenevissä määrin nettiin. Netissä hoidetaan paitsi laskujen maksu ja ystävien ja sukulaisten kanssa viestittely, myös sarjojen katselu, pelaaminen ja shoppailu.

Nykyään voidaan jopa sanoa, että olemme tulossa riippuvaisiksi digitekniikasta. Omituisinta tilanteessa lienee se, että tämä digimullistus on tapahtunut uskomattoman lyhyessä ajassa. Siitä ei ole vielä montaakaan vuosikymmentä, kun ensimmäiset, hyvin alkeelliset älylaitteet ilmestyivät markkinoille. Noista ajoista on kuitenkin kehitytty räjähdyksenomaisesti, eikä kehitykselle näy loppua.

Älypuhelimista ja muista mobiililaitteista on tullut oleellinen osa aivan jokaisen elämää. Älylaitteisiin lisätään jatkuvasti uusia ominaisuuksia, joita keksitään lisää aina vain nopeammalla tempolla. Kukaan tuskin olisi osannut kuvitellakaan tällaista kehitystä vielä muutama vuosikymmen sitten.

Kehitys on edennyt jo niin pitkälle, että lähes tulkoon kaikki arkiset askareet voi hoitaa mobiililaitteiden kautta. Enää niiden hoitamiseen ei tarvita välttämättä edes tietokonetta. Mobiililaitteet ovatkin kova sana, ja moni yritys on joutunut kysynnän kasvun myötä mukauttamaan palveluitaan mobiiliyhteensopiviksi. Tämä pätee myös nettikasinoihin ja kolikkopelien kehittäjiin.

Mobiililaitteiden vallankumous

Älylaitteiden käyttö kuuluu nykyään yleissivistykseen ja se on taito, jota vaaditaan kaikissa työ- ja opiskelupaikoissa lähes satavarmasti. Moni ihminen viettääkin nykyään lähes huomaamattaan melkeinpä suurimman osan valveillaoloajastaan älypuhelimensa parissa.

Käsi saattaa kurottua kännykälle välittömästi heti heräämisen jälkeen, ja vielä viimeisenä asiana ennen nukkumaanmenoa. Ihmiset ovat nykyään tavoitettavissa oikeastaan 24/7, riippumatta siitä, missä he sattuvat sillä hetkellä olemaan.

Tämän päivän teknologia on kehittynyt valtavin harppauksin verrattuna vuosikymmenten takaiseen tilanteeseen, jolloin oli oikeastaan mahdotonta saada kaukomailla asuvia läheisiä nopeasti kiinni. Viestintä tapahtui hyvinkin pitkälti kirjeiden välityksellä, ja vastausajat olivat auttamatta pitkiä. Nyt ihmiset viestiä reaaliajassa muiden ihmisten kanssa – ympäri maailman.

Tämä on tehnyt maailmasta myös tietyssä mielessä yhtenäisemmän paikan, kun ihmiset ymmärtävät, kuinka samanlaisia loppujen lopuksi ovatkaan. Se on myös mahdollistanut vaikkapa kaukosuhteet ja suhteiden ylläpidon, kun suhteen osapuolet asuvat eri maissa tai jopa eri maanosissa, tuhansien kilometrien päässä toisistaan. Tämä onkin yksi suurimmista digiajan tuomista hyödyistä.

Koska nykyään mobiililaite on lähes välttämätön ihmisen arkivarustusta, on se koko ajan saatavilla. Useimmilta älylaite löytynee aina taskusta tai laukusta, ja sen pariin kurottaudutaan herkästi varsinkin silloin, kun tylsä hetki iskee.

Kännykkä tai muu mobiililaite on pohjaton viihdepankki, joka tarjoaa viihdykettä, aina kun sitä kaivataan. Paras osa on se, että saat viihdykettä missä ja milloin tahansa – olit sitten täydessä aamubussissa matkalla töihin tai loikoilemassa kaukomaiden kullankeltaisena loistavilla aurinkorannoilla. Siellä missä on internet, siellä on myös viihde.

Yritykset tarjoavat suoraan puhelimeen ladattavia sovelluksia, jotka on optimoitu juurikin älypuhelinkäyttöön. Tämän lisäksi on olemassa suoraan puhelimen tai älylaitteen sisään rakennettuja oletussovelluksia, joista monelle tärkein on puhelimen internet-selain. Sen avulla käytössä on käytännössä kaikki internetin palvelut, ja selaaminen onnistuu samalla tavalla kuin tietokoneellakin.

Koska tietokoneesta poiketen älylaite on aina lähellä ja käyttövalmiina, tapahtuu suurin osa netin selaamisesta nykyään mobiililaitteilla. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että yritysten on vastattava kysyntään ja huolehdittava sivustojensa mobiiliyhteensopivuudesta.  Sivustot on täytynyt optimoida älylaitteille sopivaksi, jotta niiden selaaminen mobiilissa käy yhtä helposti kuin tietokoneselaimilla.

Mobiilikasino kulkee aina mukanasi

Yllä mainittu pätee myös nettikasinosivustoihin, jotka ovat joutuneet rakentamaan jopa kokonaisia sivustoja alusta alkaen uudelleen. Tänä päivänä lähes tulkoon kaikki netin pelipaikat hyödyntävätkin responsiivisia nettisivustoja, jotka taipuvat näytölle kuin näytölle.

Lisäksi mobiilipelaamisen kasvu on pakottanut myös pelistudiot reagoimaan mobiilipelien kysyntään. Siinä missä 10 vuotta sitten mobiilipelit olivat melkoinen harvinaisuus, tänä päivänä lähes kaikki kasinopelit ovat mobiiliyhteensopivia jo julkaisuhetkestä alkaen.

Parasta on se, että pelien mobiiliversiot ovat tismalleen samoja kuin samojen pelien täysversiot, joten mobiilipelaajien ei tarvitse tinkiä mistään. Sama pätee kasinosivustoihin, sillä kaikki täysversion palvelut löytyvät myös mobiilikasinon puolelta.

Esimerkiksi Kolikkopelien mobiilikasinolla onnistuu niin talletukset, kotiutukset kuin pelaaminenkin. Halutessasi voit jopa rekisteröidä tilisikin mobiililaitteella, joten käytännössä et tarvitse tietokonetta lainkaan pelataksesi netin kasinopelejä.

Totta kai myös bonukset ovat pelaajien lunastettavissa mobiilissa, ja kampanjoihin, kuten turnauksiin ja arvontoihin voi osallistua yhtä lailla mobiililaitteella kuin tietokoneellakin. Ja mikä parasta, erillistä sovellusta ei tarvitse ladata, sillä kaikki hoituu kätevästi selaimen kautta.

Mobiilipelien ja mobiilissa toimivan sivuston ansiosta Kolikkopelien pelaajat pääsevät nauttimaan pelisivuston monipuolisesta pelivalikoimasta missä ja milloin tahansa. Käytännössä tarvitset vain toimivan nettiyhteyden, ja pelikokemuksesi voi alkaa.

Kolikkopelien mobiilikasino toimii moitteetta kaikilla moderneilla mobiililaitteilla, joten yhteensopivuusongelmia ei pitäisi hevillä ilmetä. Mikäli ongelmia ilmenee, varmista, että selaimesi on päivitetty uusimpaan versioon.

Jos tämä ei ratkaise ongelmaa, voit ottaa yhteyttä sivuston asiakaspalveluun. Ja kuten arvata saattaa, tämäkin onnistuu mobiilissa. Saat yhteyden Kolikkopelien asiakaspalveluun joka päivä klo 09-01 sekä livechatin että sähköpostin välityksellä.

Kolikkopelit mobiilissa

Kolikkopelit on muiden kasinoiden ohella huomannut sen, että tarve mobiilikasinolle on kova. Kolikkopeleillä tiedetään myös se, että erillisten sovellusten lataaminen mobiilikasinon pelien pelaamiseksi on työlästä ja aikaa vievää puuhaa, johon monikaan ei vaivaudu lähtemään. Näin ollen Kolikkopelit tarjoaa pelaajilleen selaimen kautta toimivan mobiilikasinon satoine peleineen.

Tämä tarkoittaa sitä, että Kolikkopeleillä pelaaminen onnistuu missä ja milloin tahansa – kunhan sinulla on toimiva mobiililaite, jossa on verkkoyhteys. Kun sopiva sauma pelaamiseen on tarjolla, avaa vain puhelimesi tai tablettisi selain, siirry Kolikkopeleille, kirjaudu sisään ja aloita pelaaminen.

Kolikkopelit-mobiilikasino skaalautuu kauniisti laitteesta riippumatta ja näyttää hyvältä riippumatta siitä, minkä kokoisella näytöllä sitä käytetään. Responsiivinen tekniikka takaa sen, että kaikki sivuston elementit mukautuvat käytetyn laitteen mukaan, ja sivustolla navigointi on helppoa laitteesta riippumatta.

Kolikkopelien mobiiliversio toimii moitteetta niin iOS- kuin Android-käyttöjärjestelmän laitteilla. Kolikkopelien mobiilikasino on aina käden ulottuvillasi – laukussasi tai taskussasi, tuon pienen älylaitteesi uumenissa!

Mobiilikasino on paitsi helppokäyttöinen, se tarjoaa myös valtavan pelivalikoiman. Kolikkopelien mobiilikasinolla voi pelata lähes kaikkia sivuston pelejä, joten et jää mistään paitsi, vaikka pelaisitkin liikkeellä ollessasi.

Aivan kaikki pelit eivät vielä ole saatavilla mobiilissa, mutta ajan kehittyessä tämäkin ongelma korjautunee. Ei muuta kuin nautinnollisia pelihetkiä puhelimella ja tabletilla!